Slider

22.4.2020


Menneisyytemme on täynnä kriisejä. Vielä muutama kuukausi sitten karanteenit, suljetut rajat ja kokoontumisten kieltämiset tuntuivat kaukaisilta. Ne kuuluivat menneisyyteen, historiaan joka tuntui oudolta. Olin järjestänyt arkistossa järjestykseen lupalappuja, jotka vaadittiin paikkakunnalta pois matkustamiseen.

Pandemiat kuten espanjantauti, kolera tai tuberkuloosi kuuluivat aikaan ennen käsidesiä, sisävessaa ja muoviinpakattua ruokaa. Me modernin ajan ihmiset emme tahdo uskoa, että voi olla jotain mihin me tai oikeastaan se kuuluisa joku ei pystyisi vaikuttamaan. Vielä nyt ruokaa on saatavilla, mutta olemmeko joskus sellaisessa tilanteessa, että joudumme kärsimään vapaaehtoisesti luovuttamastamme omavaraisuudesta?



Niin ikään ruoka tuntuu itsestään selvältä. Olenkin pohtinut kovasti tätä asiaa, josta jo eräässä postauksessani kirjoitin. Ulkomailta tulevasta ruoasta on tullut normi. Emme enää vuosiin ole pyrkineet omavaraisuuteen. Olemme luottaneet kuljetuksiin, rauhaan ja kriisittömyyteen.

Ihminen oppii nopeasti siihen mikä on normaalia. Muistan kuinka mummulani myytiin ollessani lapsi. Siihen asti olimme kasvattaneet perunamme sen mailla. Mehut puolestaan oli tehty mummulan sekä enojeni puutarhan marjoista ja omenista. Syksyllä rivitalomme kylmiökoppimme oli täynnä mehuja, perunoita ja puolukkasurvosta. Äiti säilöi myös lähistöltä ostettua kurpitsaa ja kurkkua. Mansikat laitettiin pakastimeen. Osa perunoista odotti mummulan maakellarissa.

Yle kirjoitti vast' ikään Aalto-yliopiston tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin "viimeisten vuosikymmenten aikana räjähdysmäisesti kasvanutta maailmanlaajuista ruokakauppaa sekä ruuantuotannon ja -kulutuksen mullistusta, joka on tehostanut viljelyä, monipuolistanut monien ruokavaliota ja parantanut ruuan saatavuutta. " Kuitenkin tämä  on"johtanut myös ympäristötuhoihin ja lisännyt maiden riippuvuutta tuontiruuasta".

Tutkimuksen mukaan vain kolmannes maailman väestöstä saa ruokansa läheltä. Riippuvuus tuontiruoasta lisää haavoittuvuutta koronan kaltaisten epidemioiden aikana. Aikaisemmat ruokashokit ovat johtuneet esimerkiksi kuivuudesta johtuneista sadonmenetyksistä. Tällöin puutteet on voitu korvata tuontiruualta. Kun kriisi on globaali, tämä ei onnistu.

Kuten Ylen artikkelissakin todetaan, meille Suomessa tässä on kyse lähinnä siitä miten haluamme syödä. Syömästämme ruuasta nelisenkymmentä prosenttia tulee muualta ja vastaavasti meiltä viedään ruokaa ulkomaille.

Nyt kotona tullessa on tullut tehtyä aiempaa enemmän ruokaa. Seuraavan viikon ostoslistaa kirjoittaessani selailen reseptejä kirjoista ja netistä. Huomaan kirjoittavani listaan joukon erilaisia ruoka-aineita. Alan silmäillä niiden alkuperää. Osa toki on Suomesta, mutta monen tuotteen kohdalla lukee Italiaa, USAta, Kiinaa... Kikhernejauhoissa lukee vain pakkausmaa Iso-Britannia.

Kyse on todellakin valinnoista. Meillä Suomessa on herkullisia raaka-aineita. Juurekset ovat yllättävän monipuolisia ja edullisia aineksia. Suomalainen härkäpapu tai herne on muiden papujen arvoinen proteiininlähde. Meille se todellakin on valinnan paikka. Kesän tullessa se on vieläkin helpompaa.

Jatkossa aion jatkaa harjoituksia ruoankasvatuksen parissa. Säilöä maanantimia ahkerasti. Suosia lähialueen maatiloja. Ehdoton ei tarvitse olla. Mutta jos voin valita lähellä tuotetun ja kaukaa tuodun väliltä, haluan valita sen lähimmän.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan