Slider

Matkamuistoja: Pikapysähdys Bremenissä 2010.

29.4.2020

Toukokuun alussa vuonna 2010 kävin Saksassa. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo niin kauan. Kymmenen vuotta! Nyt kotona Olen käynyt Saksassa vain kolmesti, mutta sen maisemissa on jotakin, josta pidän kovasti. Vuoden 2010 matkassa oli kyse yliopiston opintomatkasta.




Olin juuri äitiyslomalta väitöskirjatyöhön lennähtänyt tutkijan alku. Matka merkitsi minulle paitsi elämystä, mutta takasi myös muutaman yön katkeamattomat unet. Tiesin lapsen ja isän pärjäävän kotona mainiosti, joten saatoin keskittyä matkustamiseen hyvillä mielin. Samalla kuitenkin huomasin, että äitiys oli muuttanut minua paitsi ihmisenä, mutta myös matkaajana. Huomasin kiinnittäväni huomiotani erilaisiin asioihin kuin ennen. Bongailin muun muassa traktoreita ja päivittelin kuinka paljon halvempia tutit olivatkaan Saksassa!

Visiittimme Bremeniin oli kovin pikainen. Bremen oli välietappimme matkallamme kohti Rostockia ympäristöineen (siitä lisää  myöhemmin). Lensimme Ryanairilla Tampereelta Bremeniin ja sieltä jatkoimme junalla matkaamme Hampurin kautta Rostockiin. Hampurissa ehdimme viettää hetken rautatieasemalla junia ja niihin kiirehtiviä ihmisiä tuijotellen sekä pretzeleitä syöden. Vietettyämme muutaman päivän Rostockin seudulla palasimme junalla Bremeniin, jossa vietimme illan ja yövyimme lähteäksemme seuraavana aamuna lentokoneella takaisin Suomeen.

Yhden illan aikana ennätimme vain pikaisesti tutustua Schnooriin, kipittää vesisateessa kaupungin kaduilla, pistäytyä muutamassa vaateliikkeessä, syödä ravintolassa Weser-joen rannalla ja nukkua hostellissa, jonka  nimeä en enää muista. Ennen nukahtamista katselimme hostellihuoneen pienestä televisiosta ohjelmaa, jossa haastateltiin Saksan sen vuotista euroviisuedustajaa Lena Meyer-Landrutia. Toukokuun lopussa tämä sitten voittikin Norjassa järjestetyt Euroviisut.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan