Slider

Herra Alzheimer kävi meillä.

16.6.2019




Isän kuolemasta on tänään vuosi. Minulla on ikävä.

Isä joka vuosi sitten nukkui, ei ollut se isä, joka hän on muistoissani. Viimeiset hetkensä hän oli varjo siitä miehestä, jonka opin tuntemaan. Hän katosi tästä maailmasta hitaasti. Isälläni oli Alzhaimerin tauti.



Isä, jonka muistan, oli viisas. Hän luki aina ja hän tiesi paljon. Hänellä olisi varmasti ollut päätä opiskella vaikka kuinka pitkälle, mutta elämä ei tarjonnut hänelle nuoruudessaan siihen mahdollisuutta. Sota vei häneltä kodin ja isän. Hänen tiensä johti Poriin.

Eläkkeelle jäätyään hän luki ja silloin kun hän ei lukenut, hän käveli. Hän käveli pitkiä lenkkejä. Hän oli ystävällinen ja avulias.

Alzheimerin taudin oireet alkoivat näkyä kymmenisen vuotta sitten. Hän ei ollut enää niin skarppi kuin aikaisemmin. Vähitellen oireet syvenivät. Hän alkoi unohtaa entistä enemmän, eksyä lenkeillään ja lukemisesta tuli vaikeaa. Sitten oireet syvenivät lisää. Hänen persoonallisuutensa muuttui, hän alkoi elää mennessä ajoissa ja itsestä huolehtiminen muuttui alati vaikeammaksi. Hän oli hädissään milloin metsään jääneistä armeijapojista, hevosista ja äidistään. Asioista jotka olivat olleet totta joskus vuosikymmeniä aiemmin. Hän yritti karata.

Lopulta tuli se hetki, että äitini ei enää kyennyt pitämään isästäni huolta. Hän oli täysin loppu. Isä sai onneksi paikan palvelukeskuksesta. Se ei ollut helppo asia äidille tai minullekaan. Isäni kuitenkin sopeutui yllättävän hyvin, olihan se ollut hänen toiveensa silloin kun hän kykeni ymmärtämään tulevaisuutensa. Hän ei halunnut, että kukaan uuvuttaa itseään loppuun hänen vuokseen. Jotkut paheksuivat äitini ratkaisua suoraan. Totuus kuitenkin on, että jatkaessaan kotihoitoa, minulla tuskin olisi nyt äitiäkään.

Tunsin myös itse huonoa omaa tuntoa. Miksi en kyennyt auttamaan enempää? Olin suunnattoman väsynyt. Muutaman kuukauden ikäinen vauva ei nukkunut. Hän oli syntyessään kärsinyt ABO-immunisaatiosta ja sen jälkeen anemiasta. Kun sen suhteen kaikki oli ok, hän alkoi kärsiä korvatulehduskierteestä. En edes muista kuka, mutta joku lausui minullekin - miksi et huolehdi isästäsi, kun kerran kotona olet? Minusta tuntui, että minun olisi pitänyt. Mutta enhän meinannut jaksaa pitää huolta lapsistani ja itsestäni.

Isä eli viimeiset vuotensa palvelukodissa. Sellaisessa, jonka sulkemista nyt suunnitelmaan. Ihmisten toivotaan olevan kotihoidossa entistä pidempään. Heidät, joilla siihen ei ole mahdollista, halutaan hoitaa mahdollisimman halvalla.

On hienoa, että joku pystyy olemaan omaishoitajana viimeiseen asti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he jotka näin eivät tee olisivat huonompia läheisiä. Jokaisen sairaus on omanlaisensa. Jokaisen sairastuneen ja hänen läheisensä elämäntilanne on yksilöllinen. Marttyyrius ei tee meistä kenestäkään parempaa ihmistä.

Ihmisen tarpeita ei voi määrittää numerona taulukossa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta pärjätä kotona. Ja jotta mahdollisimman moni pärjäisi kotona, on heille annettava siihen tukea ja palveluita. Omaishoitaja ei jaksa hoitajaa jos hänestä ei pidetä huolta. Laitospaikka on ajankohtainen, kun voimat ja kyvyt - omat tai läheisen -  eivät enää riitä kotona olemiseen. Voimat ovat siinä vaiheessa usein äärimmilleen kulutetut. Niitä voimia ei pitäisi joutua käyttämään laitospaikasta taistelemiseen. Onneksi meillä se paikka järjestyi varsin nopeasti.


Isä nukkui rauhallisena pois palvelutalossa. Olimme hänen luonaan. Ihmeellistä kyllä, se viimeinen hetki oli kaunis. Kasvoille palasi tuttu ilme. Sitten hän olikin poissa. 








2 kommenttia:

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan