Slider

TBT// Polkujuoksemassa Toukarissa.

10.5.2019

Istun bussissa matkalla töihin. Näillä 50 minuutin matkoilla on hyvä suunnitella kaikenlaista. Toteutus tuntuu vain turhan usein jäävän puolitiehen. Heh. Arki tuntuu just nyt kovin hektiseltä ja laiskamato ottaa minusta vallan vapaina hetkinä.

Metsä ja luonto muutoinkin ovat voimavara. Viime aikoina olen lähinnä tuijotellut sitä bussin ikkunasta. Mutta esimerkiksi tätä keväistä polkujuoksuretkeä Toukarissa muistellessani, en voi muuta kuin ajatella kaivavani polkujuoksukengät naftaliinista. (Onneksi enää kengät eivät ole oikeasti naftaliinissa.) Tämä postaus on alunperin julkaistu tuolloin, nyt hieman päivitin sitä.

Eräänä keväisenä kevätpäivänä olin juoksentelemassa Toukarin poluilla Porissa. Lapsuudessa sitä kutsuttiin mettässä tai mettäpoluilla juoksemiseksi, nykyisin kyse on polkujuoksusta tai trailrunningista. Alue oli meille entuudestaan tuntematonta, joskin aika lähellä tuttuja maisemia. Lähdimme matkaan Yrjönkalliontien varrella olevasta kuntopolun päästä (linkki Googlemapsiin). Kuntopolun pätkä oli tosi kaunista metsää kallioineen ja jäkälineen, ja sopisi retkikohteeksi lapsillekin.

Kuntopolulta erkanimme metsän muille poluille. Juoksumme oli hieman hapuilua ja etsimistä. Metsässä seikkailemista rajoittivat hieman siellä olevat kalliolouhokset ja niitä ympäröivät aidat.  Lopulta juoksimmekin (ja kävelimme) vain noin 5,4 km. Polkuja kyllä riittäisi pidemmillekin seikkailuille, ja juoksemaan varmaan voisi lähteä jostakin muustakin pisteestä ja lähteä vähän eri suuntaan. Maasto oli mukavan haastavaa ainakin tällaiselle ei niin tottuneelle polkujuoksijalle. Nousuja sen verran kuin Porista voi löytää, kalliota, kivikkoa, juurakoita ja niin pois päin osui reitin varrelle. Ehdottomasti siis uuden retken arvoinen paikka!



Autolle palattuamme siirryimme hetkeksi hapuilemaan polkuja Kiimakallion suunnalle ihan vain nähdäksemme, missä se on. Kävimme kurkistelemassa polkuja ja näimme taivaalla lentelevän korppeja.  Jostain sieltäkin päin voisi seikkailunsa Toukarin metsissä aloittaa.

Metsässä juokseminen on ihanaa! Maisemantutkimuksen, jonka opintoja joskus yli kymmenen vuotta sitten suoritin, opit ovat tiukassa selkärangassa. Kommenttejani lenkiltä: "Tuossa on joskus ollut polku.", "On se ojittaminen ollut kovaa työtä näin kivikkoisessa maastossa.", "Onkohan tuossa, joskus ollut joku rakennus?", "Onkohan tuo kiviröykkiö?". Minä en osaa olla lukematta maisemaa koko ajan.




Ennen merkkaamattomille poluille lähtöä kannattaa kerrata suunnistus ja kartanlukutaitonsa. Minulla on aina kännykässä Endomondo päällä, jotta näenmissä menimme. Suurempiin metsiin ottaisin kyllä myös paperisen kartan ja kompassin mukaan. Ellei sitten osaa suunnistaa auringon tai jäkälän kasvun mukaan. Tuolla metsässä kasvoi paikoin komeaa naavaakin, joka toki myös auttaa ilmansuuntien hahmottamista. Yksin en myöskään kokemattomana juoksijana lähtisi oudoille poluille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan