Slider

Lapsuuden toiveammatissa.

3.4.2018

Mulla oli lapsena vähän poikkeava toiveammatti. Halusin museotätiksi. Tykkäsin leikkiä museota. Muistan kuinka tein rahien päälle näyttely, jota sitten äiti, isä ja nuket tulivat katsomaan. Kuuntelin innoissani ihmisten tarinoita menneistä ajoista, kävin museoissa mielelläni ja töngein mummulan vinttiä.



Ala-asteella, olisikohan ollut kolmannella luokalla, luokkaretkemme suuntautui Raumalle. Kävimme ainakin Marelassa ja Kirstissä, jotka siis ovat Rauman museon kohteita. Niissä ajattelin, että tänne mä vielä joskus tulen töihin.

Vuodet vierivät. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan. Pääaineekseni valikoitui kulttuuriperinnön tutkimus. Yhtenä sivuaineenani oli museologia. Olin innostunut ja motivoitunut opiskelija. Ehkä vähän liikaakin, sillä opintopisteitä kertyi vähän turhankin paljon ja väsytin itseni loppuun turhan monta kertaa. Vuonna 2008 valmistuin maisteriksi. Ja paria vuotta myöhemmin aloitin väitöskirjan teon. Olin innoissani siitäkin, mutta kuitenkin vähän hukassa. En tiennyt mitä elämältäni haluan. Pohdiskelin alanvaihtoa ja kaikenmoista.

Viime kesänä pääsin vs. museoamanuenssiksi sinne minne jo ala-asteella päätin meneväni. Määräaikainen työni päättyi helmikuussa. Maaliskuussa podin taas identiteettikriisiä kunnes kuulin sen suuren uutisen - mut oli valittu vakituiseksi museoamanuenssiksi. Voi jes! Kaikkien niiden loistavien hakijoiden joukosta. Arvaatte varmaan kuinka onnellinen olen juuri nyt. Tänään oli ensimmäinen työpäiväni.

Ainoa miinus työssä on työmatka. Matkaa kotoani Porista kertyy suunnilleen 50 km. Määräaikaisen työpestini ajan kuljin matkat bussilla. Kun laskee yhteenkulutetun ajan kotioveltani työmaalle ja takaisin, aikaa kuluu päivässä kolmisen tuntia. Matka-aika on kuitenkin lähes puolitettavissa, mikäli kuljen omalla autolla.  Ja vaikka kuinka tahtoisin tukea joukkoliikennettä ja elää mahdollisimman ekologisesti, alan kääntyä auton ostamisen puolelle. Sillä haluan ennättää viettää mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa.

Joku yksinkertaistaa elämäänsä vähentämällä työntekoa. Minulle tämä työ on kuitenkin sellainen unelmien täyttymys, että sen vuoksi olen valmis minimalisoimaan elämäni muita osa-alueita. Keskittyä työhön, perheeseen, juoksemiseen ja luontoon.  Ja se riippakivi, väitöstutkimus, on tulossa tiensä päähän. Väitöspäivä on sovittu syyskuuksi. Tänään aurinko paistaa



5 kommenttia:

  1. Todella lämpimät onnittelut Sinulle! Joskus saavuttamattomilta tuntuvat unelmatkin voivat toteutua. Turvallisia ajoja ja iloa jokaiseen työpäivään. :)

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan